28. kesäkuuta 2011

Perhosia

Perhosia.
Pidän perhosista, 
etäältä katsottuna, turvallisen välimatkan päästä.
En pidä perhosista,
jotka ovat liian lähellä, pörräilemässä vatsassani.

Tänään on sellainen "perhosia masussa -päivä".
Tänään esittelen sinut äidilleni. 
Hui hai kauhistus.
Mutta, kyllä sinua kelpaakin näyttää!
Namskis!



24. kesäkuuta 2011

Juhannusmuisto

Juhannuksen kunniaksi ajattelin jakaa ikimuistoisen Juhannusmuistoni,
jalat alta vievän muistoni.

Vuosia takaperin, päivää ennen juhannusta silloinen ihastukseni tuli luokseni iltakahville.
Koska olosuhteet olivat mitä olivat, emme voineet olla yhdessä. Emme voineet aloittaa mitään yhdessä.
Välillämme oli kipinöivää jännitettä. 
Oli kipinöinyt jo pitkään.
Jännitettä jota emme olleet kokeneet aikaisemmin. 
Yritimme vältellä kahdenkeskisiä tapaamisia.

Sinä iltana suostuin kutsumaan hänet luokseni kahville.
Joimme kahvit ja puhuimme niitä näitä.
Yritimme tietoisesti vältellä liian läheistä kontaktia kuitenkin odottaen toisen kosketusta.

Oli aika sanoa hyvästit ja toivottaa hyvät juhannukset. 
Hän tuli lähelle halatakseen,seisoimme hetken vastakkain. 
Olimme vain hiljaa.
Nojasin hänen rintaansa,
hän sanoi minun tuoksuvan hyvälle ja ihmetteli miksi seisoimme vain paikoillamme.
Halusimme olla siinä, ensimmäistä kertaa niin lähellä toisiamme,
niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

Siirryin syrjään. 
Hän laittoi kengät jalkaansa ja halasi jälleen. 
Huulemme löysivät toisensa.
Hän suuteli niin, että jalat meni alta.
Silitteli hellästi, painoi itsensä minua vasten, suuteli ja kuiskasi suloisuuksia korvaani.
Hän nosti minut syliinsä, piteli lujasti ja suuteli.
Miten voimakas hän olikaan.
Miten olisin toivonut hänen jäävänsä, miten hän halusikaan jäädä.
Laskiessaan minut alas hän toivotti hyvät juhannukset ja suuteli vielä kerran.
Lähtiessään hän vielä vilkutti minulla autostaan.

Tämä hetki oli minulla taianomainen, jotain niin ihmeellistä, jotain mitä ei vaan voi unohtaa.
Hyvää Juhannusta ..... missä ikinä oletkin.

Tänään vietän ensimmäisen yhteisen Juhannuksen kultani kainalossa. 
Olemme kahden ja nautimme toisistamme. 
En malta odottaa.


19. kesäkuuta 2011

Se tunne..

Se tunne kun ajattelee toista.
Se tunne kun odottaa toiselta viestiä.
Se tunne kun ottaa puhelimen käteensä laittaakseen viestiä ja huomaakin toisen ehtineen ensin.
Ihanuutta, söpöyttä ja varmuutta.


12. kesäkuuta 2011

Kilpakosiskelija

Kilpakosiskelija!
Minulla?!
"Kaunis.. haluan sua.. vaikka mitä tekisit, vaikka mitä yrittäisit et voi vaikuttaa siihen
"..... on onnekas kun sillä on sut"
"Kyllä mä myönnän, olen ihastunut suhun"
"Miksi tavattiin vasta nyt vuosien jälkeen"
" Olet nainen mun makuuni, niin kaunista"
"Se on sun luonne, rauh rauh"
etc. etc. etc

Lauseita joita olen kuullut päivittäin!! Hämmentävää.
Mieleni ja tunteeni on hyvin selkeät, tiedän kenelle sydämeni kuuluu, mutta hämmentävää : minulla kilpakosiskelija.. mistä noita lauseita riittää. Mitä tapahtuu ja miksi?

Olen kuullut upeita kaikkinaisethaluaakuulla- lauseita. Minut ne olisi hurmanneet menneisyydessäni. Ei nyt. Minulla on jotain kallisarvoista, tärkeää ja niin sanoinkuvaamattoman ihanaa, etten luopuisi siitä minkään edessä. Hurmuri menkööt muualle hurmaamaan. Olen lähinnä otettu, mutta hui.. hui..minulla kilpakosiskelija.



11. kesäkuuta 2011

olen onnellinen

Olen onnellinen

Sinun ilosta ja onnistumisen tunteestasi
Sinun hymystä
Sinun täydellisistä silmistäsi
Sinun hellästä kosketuksestasi

Kun otat minua salaa kädestä kiinni yöllä
Kun otat kainaloosi ja suutelet
Kun huolehdit minusta
Kun  saan olla lähelläsi

Kun tykkään, kun sinä tykkäät, kun me tykkäämme yhdessä
Meistä

22. toukokuuta 2011

Aamukahvi

Aamukahvi parvekkeella.
Tästä olen mielessäni jo haaveillut pitkään. Ihanaa.
Läppäri pöydällä, kahvimuki kädessä ja kaikkien lemppariblogien lukeminen. Nautinto. 
Tekisi mieli hakea piirustusvihkoni ja kynät seurakseni, sitä en olekaan tehnyt aikoihin. Kokeilisinko?

Kuluneeseen viikkoon on kuulunut niin paljon kiirettä ja tekemistä. Siitä selvittiin, vielä viimeiset työpäivät ja sitten voi huokaista helpotuksesta. Viime viikonloppu meni sinua rutistaessa, euroviisuja ja jääkiekko jännittäessä. Miuku Maukujakin ehdin käydä katsomassa kissanäyttelyssä. Työn puolesta juoksin palaverista toiseen ja kevätjuhlakin onnistui yli odotusten. Oma apinalauma oli juhlan parhaimmistoa, en voisi olla ylpeämpi.

Sain levätä väsymystäni ja kiirettäni sinun sylissäsi. Miten osaatkin rauhoittaa ja pysäyttää ajankulun. Muistelin vuoden takaisia ensihetkiämme: miten jännittävää se oli, miten niin toivoin ja miten niin pelkäsin ja miten niin aloin tykkäämään. Vuoden vierähtäessä eteenpäin en voi olla kuin onnellinen: miten se pieni jännitys löytyy edelleen, miten pelko on muuttunut varmuudeksi ja miten alkutykkääminen on muuttunut todelliseksi aidoksi tykkäämiseksi. Meillä on edelleen ihanaa, ihanempaa tuntiessamme nyt toisemme paremmin. Olet rakas.

Loman alkuun 7 kokonaista työpäivää!! Parvekkeella aamukahvin nauttimisesta tulee lomani yksi ihanimmista rutiineista. Ihan varmasti!


11. toukokuuta 2011

Miu Mau

Mikä ihanuus onkaan rientää kotiin töistä.
Etenkin kun kotona odottaa pieni soma miukumauku.
Minun ja Vilperi-kissani muodostama duo kasvoi trioksi pienen Viljo-kissan myötä. 
Ovat ne niin ihania erikseen ja yhdessä. 
Kohtaaminen oli rakkautta ensisilmäyksellä ja suurimmilta valtataisteluilta vältyttiin. 
Nyt meidän koko pieni perhe on onnellinen, superonnellinen!