Juhannuksen kunniaksi ajattelin jakaa ikimuistoisen Juhannusmuistoni,
jalat alta vievän muistoni.
Vuosia takaperin, päivää ennen juhannusta silloinen ihastukseni tuli luokseni iltakahville.
Koska olosuhteet olivat mitä olivat, emme voineet olla yhdessä. Emme voineet aloittaa mitään yhdessä.
Välillämme oli kipinöivää jännitettä.
Oli kipinöinyt jo pitkään.
Jännitettä jota emme olleet kokeneet aikaisemmin.
Yritimme vältellä kahdenkeskisiä tapaamisia.
Sinä iltana suostuin kutsumaan hänet luokseni kahville.
Joimme kahvit ja puhuimme niitä näitä.
Yritimme tietoisesti vältellä liian läheistä kontaktia kuitenkin odottaen toisen kosketusta.
Oli aika sanoa hyvästit ja toivottaa hyvät juhannukset.
Hän tuli lähelle halatakseen,seisoimme hetken vastakkain.
Olimme vain hiljaa.
Nojasin hänen rintaansa,
hän sanoi minun tuoksuvan hyvälle ja ihmetteli miksi seisoimme vain paikoillamme.
Halusimme olla siinä, ensimmäistä kertaa niin lähellä toisiamme,
niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.
Siirryin syrjään.
Hän laittoi kengät jalkaansa ja halasi jälleen.
Huulemme löysivät toisensa.
Hän suuteli niin, että jalat meni alta.
Silitteli hellästi, painoi itsensä minua vasten, suuteli ja kuiskasi suloisuuksia korvaani.
Hän nosti minut syliinsä, piteli lujasti ja suuteli.
Miten voimakas hän olikaan.
Miten olisin toivonut hänen jäävänsä, miten hän halusikaan jäädä.
Laskiessaan minut alas hän toivotti hyvät juhannukset ja suuteli vielä kerran.
Lähtiessään hän vielä vilkutti minulla autostaan.
Tämä hetki oli minulla taianomainen, jotain niin ihmeellistä, jotain mitä ei vaan voi unohtaa.
Hyvää Juhannusta ..... missä ikinä oletkin.
Tänään vietän ensimmäisen yhteisen Juhannuksen kultani kainalossa.
Olemme kahden ja nautimme toisistamme.
En malta odottaa.
