5. huhtikuuta 2011

Oodi ystävyydelle

Ystävät ovat ilonpirstaleita. 
Ystävät ovat kikatusta, hihittelyä, hassuttelua ja kaiken maailman asioiden läpikäymistä varten. 
Ystävät ovat sitä varten, että kesken työpäivän voi soittaa toiselle ja pyytää päivän päätteeksi kahville. Ystävä on sitä varten, että pitkän työpäivän jälkeen voi kävellä suoraan hänen luoksensa, rimpauttaa ovikelloa, halata häntä, tervehtiä hänen kissojansa ja lysähtää hänen sohvallensa. Ihan kuin kotonaan. Ystävän luona on varakoti.

 Tänään minä tein niin. Lysähdin hänen sohvallensa ja sanoin, että "nyt nukahdan". Olisin voinut jäädä siihen nukkumaan, mutta ex tempore päätimmekin lähteä ulos kahvittelemaan. Tuttujen kaavojen mukaan poikkesimme jokaisessa vaateliikkeessä kikatusten kera tutkimassa ja ihailemassa. 
Miten piristävää, miten hauskaa ja miten täydellinen päätös työpäivälle. 

Ystävän kanssa, sen erityisen ystävän kanssa, voi saada epäkorrektinkin käyttäytymisen anteeksi. Todellista elämäniloa. 
Ystävän kanssa on ihana istua kahvikupposen äärelle ja käydä läpi viimeiset kuulumiset ja iloita menneestä sekä tulevasta. 
Kiitos tästä päivästä, ilonhetkistä ja naurukohtauksista ystäväiseni! 

Tsemppiä huomiselle koetukselle, mukana ollaan! 


0 comments: